RAkennus-Pakera Oy
kokemuksella, ammattitaidolla ja laadulla on helppo erottua
Tarjoamme asiakkaillemme – yksityisille, yrityksille, kunnille ja taloyhtiöille – laadukkaita rakentamisen palveluita. Erotumme markkinassa ammattitaidolla sekä laadukkaalla ja tehokkaalla työllä.
Rakennus-Pakera Oy on korjausrakentamiseen ja saneeraukseen erikoistunut rakennusliike ja perheyritys, joka on jo yli viiden vuosikymmenen ajan toiminut Kotkan ja lähikuntien alueella. Yrityksen perusti 1972 rakennusmestari Pauli ”Pake” Heinonen, jonka nimestä johdettu sanaleikki – Pake rakentaa – lyhentyi aikoinaan myös yhtiön nimeksi.
Vuosikymmenten kuluessa Rakennus-Pakera on vakiinnuttanut paikkansa monipuolisena ja haluttuna yhteistyökumppanina, ja työtä asiakkaiden tyytyväisyyden eteen tehdään jo kolmannessa polvessa. Ensimmäisen kerran yritys siirtyi isältä pojalle vuonna 1989 rakennusinsinööri Matti Heinosen astuessa isänsä Paulin saappaisiin, ja toisen kerran 1.1.2022, jolloin Matin poika, RI Matias Heinonen aloitti yrityksen toimitusjohtajana.
Hyvin rakennetulle pohjalle on helppo rakentaa
Rakennus-Pakera on kasvanut ja kehittynyt nykyiseen muotoonsa kunkin sukupolven viedessä toimintaa eteenpäin ja toteuttaessaan visiotaan yrityksen johdossa. Nykyisin yritys työllistää keskimäärin 35 henkilöä, ja sen palveluvalikoima kattaa sisä- ja ulkosaneeraukset, peltityöt, timanttiporaukset ja -sahaukset sekä uudisrakentamisen. Vaikka modernit tuulet osin puhaltelevatkin, on yrityksen arvopohja pysynyt vuosikymmenet muuttumattomana.
– Olemme olemassa ainoastaan asiakkaitamme varten, sillä ilman heitä ei olisi meitäkään. Haluamme tarjota parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen alallamme, ja tämän varmistamme ammattitaitoisilla, asiantuntevilla ja motivoituneilla työntekijöillä, kertoo Matias Heinonen, jonka vahtivuorolla toimintaa on kehitetty rohkeasti ja ennakkoluulottomastikin.
Lapsena pihapiirissä työstyivät monenlaiset puuaskareet
Heinonen kasvoi käsillä tekemiseen jo aivan pienestä pojasta, jolloin yritystilojen pihapiirissä työstyivät monenlaiset puuaskareet. Ajautuminen rakentamisen pariin kävi siis varsin luontevasti, ja vartuttua erilaiset työtehtävät yrityksessä kasvattivat ensin kirvesmieheksi ja sitten työnjohtajaksi. Työnjohdollisten tehtävien myötä yrityksen ostaminen ja pitkän uran tehneen isän päästäminen eläkepäivistä nauttimaan tuntui luonnolliselta ratkaisulta.
– Halu kehittää ja viedä yritystä eteenpäin on ollut vahvasti läsnä toimitusjohtajuuteni ensihetkistä lähtien, vaikka perheyritys ja kaksi edeltävää sukupolvea ovat asetelmana luoneet myös paineita onnistumiselle. Arvostan suuresti edeltäjiäni ja heidän panostaan, ja on ollut helppo lähteä viemään yritystä eteenpäin laadukkaalta ja hyvin tehdyltä pohjalta. Pieni näyttämisen halu varmasti erottuikin ensimmäisenä toimitusjohtajavuotenani vahvasti, sillä en halunnut olla se, joka epäonnistuu tässä tehtävässä, myhähtää Heinonen.
Asiakassuhteita halutaan kehittää kohti kumppanuutta
Rakennus-Pakera tarjoaa yksityishenkilöille, yrityksille, taloyhtiöille ja julkiselle sektorille laadukkaita rakentamisen palveluita. Työt saattavat vaihdella vuositasolla paljonkin, ja tällä hetkellä työtä on paljon etenkin julkisella puolella. Näiden asiakkuuksien ohella Heinonen kokee tärkeäksi pitkien asiakassuhteiden vaalimisen, sillä joukossa on sellaisiakin yrityksiä ja yksityishenkilöitä, joita myös edelliset toimitusjohtajat ovat saaneet palvella.
– Olemme vuoden 2023 kuluessa harpanneet kohti julkisia, ja tämä on suunta, jolla haluamme edetä. Tavoitteena on yritystoiminnan kasvattaminen jatkossakin, vaikkei selkeää tavoitesektoria olekaan määritelty. Pyrimme aina palvelemaan kaikkia asiakkaita, sillä työ on työtä kokoluokasta huolimatta. Teemme tätä asiakkaitamme varten ja toteutamme työt ammattitaitoisesti ja sovitusti asiakkaan tarpeita ja toiveita kunnioittaen, Heinonen summaa.
Rakennus-Pakeralla asiakassuhteita halutaan kehittää kohti kumppanuutta aina tämän ollessa mahdollista. Myös paikallisuus on tärkeää toimintaa johtava arvo, ja tätä tuetaan mm. hankkimalla työsuorituksia paikallisilta alihankkijoilta. Lisäksi työtä on tehty esimerkiksi koulutuskuntayhtymälle, jonka kautta rakennusalan opiskelijoille on tarjoutunut mahdollisuus oppia käytännön työssä. Myös paikallisia urheiluseuroja tuetaan kannatustukien muodossa.
Hyvä työilmapiiri syntyy henkilöstöjohtamiseen panostamalla
Rakennus-Pakera Oy on korjausrakentamiseen ja saneeraukseen erikoistunut rakennusliike ja perheyritys, joka on jo yli viiden vuosikymmenen ajan toiminut Kotkan ja lähikuntien alueella. Yrityksen perusti 1972 rakennusmestari Pauli ”Pake” Heinonen, jonka nimestä johdettu sanaleikki – Pake rakentaa – lyhentyi aikoinaan myös yhtiön nimeksi.
Vuosikymmenten kuluessa Rakennus-Pakera on vakiinnuttanut paikkansa monipuolisena ja haluttuna yhteistyökumppanina, ja työtä asiakkaiden tyytyväisyyden eteen tehdään jo kolmannessa polvessa. Ensimmäisen kerran yritys siirtyi isältä pojalle vuonna 1989 rakennusinsinööri Matti Heinosen astuessa isänsä Paulin saappaisiin, ja toisen kerran 1.1.2022, jolloin Matin poika, RI Matias Heinonen aloitti yrityksen toimitusjohtajana.
työtyytyväisyydestä huolehditaan
Rakennus-Pakeralla työtyytyväisyydestä huolehditaan hoitamalla henkilöstöasiat kiitettävästi; kattava työterveys ja käynnit tutulla hoitajalla tuovat turvallisuuden tunnetta ja yhteishenkeä nostatetaan muun muassa tyhypäiviin panostamalla. Myös merkkipäivät ja hyvästä työstä palkitseminen muistetaan. Kehittymäänkin pääsee, sillä mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen tarjotaan halukkaille aina tarpeen ja mielenkiinnon mukaisesti.
Tulevaisuus näyttää lupaavalta markkinatilanteesta huolimatta
Rakennus-Pakeralla riittää töitä, sillä kilpailijoista on pitkän historian ja hyvän maineen lisäksi helppo erottua esimerkiksi omilla kirvesmiehillä, maalareilla ja pellittäjillä, jotka ripeyden ja laadukkaan työnjäljen lisäksi korreloivat nopeamman aikataulun ja siten huokeamman hinnan kanssa. Vaikka kirvesmiehistä on markkinassa jopa pulaa, ei avoimia rekrytointeja ole juuri tarvinnut järjestää, sillä osaajat löytyvät pääsääntöisesti suosittelujen kautta.
Rakennusteollisuus heijastelee tavallisesti talouden suhdannenäkymiä, ja tilanne toimialalla onkin syksyllä 2023 yleisellä tasolla haastava. Toimitusjohtaja Heinonen ei kuitenkaan näe nykyisellä markkinatilanteella suurta vaikutusta Rakennus-Pakeraan, sillä vahvuudet – laaja kokemus, monialaisuus, laadukas työnjälki ja hyvinvoiva henkilöstö – mahdollistavat tulevaa kohti rohkeasti etenemisen siten kuin perheyrityksessä on menty jo yli viisi vuosikymmentä.
– Tällä yhdistelmällä erotumme eduksemme rakentamisen kaikilla saroilla, ja uskon myös ennakkoluulottomuuteni olevan suuri vahvuus. Haluan tehdä erilaisia töitä, eikä työn haastavuus ole este. En pelkää työtä – lähden aina intohimolla kohti uutta hanketta ja kuljen itsevarmasti kohti haasteita. Näin luon itseluottamusta työntekijöihini, jotta hekin uskaltavat ottaa haasteen vastaan ennakkoluulottomasti ja suurella itsevarmuudella!
Etsitkö toteuttajaa rakennusprojektillesi? Me autamme!
Olipa työsi iso, pieni, helppo tai haastava, me Rakennus-Pakeralla otamme haasteen vastaan. Ota yhteyttä, niin käydään yhdessä läpi suunnitelmasi!